Ruotsin keskusta istui vuosikaudet porvarillisessa Allianssissa. Nyt se hyppäsi jo toistamiseen demarien kelkkaan ja valitsi Magdalena Anderssonin paketin hallitusneuvottelujen pohjaksi.
Miksi? Koska se on helpompi tie. Oikeistolaiset "Tidö-puolueet" joutuivat neljässä vuodessa tekemään raskaitakin päätöksiä veronkevennysten ohella. Aika loppui kesken ennen kuin tavallisen Svenssonin arki ehti kohentua tarpeeksi ja enemmistö jäi kolmen paikan päähän. Vaa'ankieliasemaan noussut keskusta valitsi vaikeiden päätösten sijaan mukavamman kyydin vasemmalla.
Mitä Suomen keskusta tekee, jos meillä käy keväällä samoin? Viimeksi se kannatteli Marinin vasemmistohallitusta. Nyt Kaikkonen vakuuttaa, ettei puolue lähde samanlaiseen pohjaan uudelleen. Samaan aikaan puolueen varapuheenjohtaja ei sulje vasemmistoliittoa pois.
Me kaikki tiedämme vanhan sanonnan:
KEPU PETTÄÄ AINA.
Ja kun se pettää, lasku on jo valmiina: Lindtman peruisi yritysten veronkevennyksen ja Koskela tuo pöytään yhdeksän miljardin listan veronkorotuksia.
Marinin kakkoshallitus – nyt ilman Marinia, mutta samalla karmealla politiikalla.
Vain äänestämällä perussuomalaisia varmistat, että Suomeen saadaan oikeistohallitus.
Ex-kansanedustaja Susanna Koski kirjoitti tunti sitten Instagramissa:
"Onko puoluejohdossa painettu itsetuhonappia?"
Tätä mietin myös itse. Kokoomuksella on aika kiperä tilanne:
Jos Petteri ei pystyisi hoitamaan tehtäväänsä, 1. varapuheenjohtaja on kukas muukaan kuin oikeistoskenen tämän hetken ykkösmeemi, Karoliina Partanen.
Seuraava puoluekokous on vasta 2028. Partanen kerkeää sitä ennen tällä menolla polttaa puolueensa maan tasalle. Ja vaikka kuinka käskettäisiin olemaan hiljaa, niin mitäs meillä on seuraavaksi edessä?
Eduskuntavaalit, eli poliitikon kiivain kannanottoaika. Karoliinan vauhti tulee vain kiihtymään.
Voimia kaikille niille fiksuille kokoomuslaisille, keitä tunnen. Puolueen muuttaminen sisältä päin on kovaa hommaa.
Jossain kohtaa kannattaa kuitenkin pysähtyä miettimään, kuinka mahdollista se kokoomuksen kohdalla on. Puolue on muuttunut täysin ja luonut nahkansa uusiksi viherliberaaliksi EU-fanikerhoksi. Koti, uskonto ja isänmaa on muisto vain.
EU:n ei kuulu määrätä, missä suomalaiset asuvat.
Komissio ajaa nyt EU:n yhteistä asetusta ”kohtuuhintaisesta asumisesta”. Brysselissä aiotaan määritellä, milloin alueella on asuntopula, ja sanella jäsenmaille, miten lyhytaikaista vuokrausta saa rajoittaa.
Eduskunnan suuri valiokunta toteaa suoraan: ehdotus rikkoo toissijaisuusperiaatetta. Komissio ei ole edes yrittänyt osoittaa, miksi tämä asia pitäisi ratkaista EU-tasolla. Hallinnollinen taakka kaatuisi Suomessa suoraan kuntien niskaan.
Jos Barcelonassa tai Madridissa ei ole tarpeeksi asuntoja, se on Espanjan ongelma – ei Suomen eikä EU:n. Suomen asuntopolitiikasta, kaavoituksesta ja maankäytöstä päätetään Suomen eduskunnassa ja kunnissa Hangosta Ivaloon, ei Brysselin virkamiesten ohjeilla.
Tätä on perussuomalainen EU-politiikka hallituksessa. Hallitusohjelmaan on kirjattu mustaa valkoisella: Suomi edellyttää, että unioni noudattaa toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteita. EU:n toimivaltaa ei laajenneta tulkitsemalla perussopimuksia uudelleen.
Pitkästä aikaa Suomessa ei enää nyökytellä Brysselin ehdotuksille. Nyt puolustetaan Suomen etua.
"NÄYTTÄÄ voimakkaasti siltä, että Sdp:n yhä kesken oleva talouspoliittisen linjan valmistelu johtuu puolueen ja eduskuntaryhmän sisäisistä ristiriidoista. Yhteistä linjaa ei yksinkertaisesti vaikuta olevan. Sdp:n eduskuntaryhmä on talouspoliittisestikin levällään kuin varpusparvi.
Niin kauan kuin Sdp ei esittele kattavasti ja seikkaperäisesti omia talouspoliittisia suunnitelmiaan, sen leukojenlouskutus on pelkkää tyhjää hölinää, vaikka se olisikin muka ”hauskaa” tai ”nokkelaa”. Vaikuttaa siltä, että Sdp yrittää kääntää möykkäämisellään katsetta pois itsestään. Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten."